Miksi liikkuvuusharjoittelu on hyväksi?
Saatko kädet lattiaan jalat suorina, vai jäätkö jo polvien korkeudelle? Liikkuvuusharjoittelu on kuuminta hottia juuri nyt, mutta mitä se tarkoittaa ja miksi se on hyväksi?
Kategoria
Treeni ja treenivinkit
LIIKKUVUUS JA LIIKKUVUUSHARJOITTELU
Liikkuvuudessa on kyse yhden tai useiden nivelten liikkumiskyvystä. Liikkuvuutta rajoittavat etupäässä lihasten sidekudokset, mutta muitakin liikkuvuuteen vaikuttavia tekijöitä on. Termiin ”liikkuvuusharjoittelu” sisältyvät yleensä kaikki venyttelyharjoitusten muodot, joissa lihaksia työstetään joko staattisesti tai dynaamisesti venyttämällä lihas ääriasentoon ja siten lisäämällä liikkuvuutta.
Omaa liikkuvuuttaan voi testata aktiivisesti ja passiivisesti. Se tarkoittaa, että ensimmäisessä tapauksessa tehdään liike, joka haastaa liikkuvuutta omien lihasvoimien avulla, esimerkiksi spagaatin tekeminen. Passiivisen liikkuvuuden testaamisessa tarvitaan ulkoisia tekijöitä. Silloin voi avustaa kädellä, kun vetää reittä taaksepäin venytykseen, jotta pääsee hieman normaalia pitemmälle. Lihasten hyvästä aktiivisesta liikkumiskyvystä on hyötyä useimmissa aktiviteeteissa. Hyvää liikkuvuutta tarvitaan, jotta esimerkiksi voimaharjoituksia voi tehdä oikein tai jotta juoksuaskel olisi optimaalinen.
MIKSI MEISTÄ TULEE HELPOSTI LIIKKUMATTOMIA JA KANKEITA?
Ihmisestä voi tulla kankea useista eri syistä. Ennen liikkuvuusharjoittelun aloittamista voi olla hyvä selvittää oman kankeuden taustalla olevat syyt. Ikä vaikuttaa tietenkin liikkuvuuteen, koska sidekudosten määrä lihasten ympärillä lisääntyy vuosien mittaan. Useilla muilla tekijöillä voi kuitenkin olla huomattavasti suurempi vaikutus kankeuteen. Näitä ovat esimerkiksi epäaktiivisuus ja koettu epävakaus.
Epäaktiivisuus tarkoittaa, ettei käytä lihaksiaan riittävästi, mistä seuraa lihasvoiman ja liikkuvuuden heikkenemistä. Koetulla epävakaudella tarkoitetaan, että keho kokee epävakautta jossain kohtaa kehoa ja haluaa suojella kyseistä aluetta kiristämällä sitä ja kompensoimalla jollain muulla lihaksella.
Näiden tekijöiden vuoksi pelkkä liikkuvuusharjoittelu ei siis aina auta. Passiivisuus ja/tai epävakaus täytyy siis ensin korjata, koska muutoin keho ei päästä irti jännityksistä.
LIIKKUVUUS JA MUU URHEILU JA AKTIVITEETIT
Hyvä liikkuvuus on tärkeää, jos urheilee, sillä se vähentää loukkaantumisriskiä ja sen ansiosta voi hyödyntää lihasten ja kehon koko kapasiteetin. Otetaanpa pari esimerkkiä.
Haluat tehdä kyykyn ja lantionivelessäsi on liikkumattomuutta. Silloin sinun on vaikea tehdä harjoitus oikein ja keho haluaa kompensoida, jotta pystyt tekemään harjoituksen täysin. Silloin todennäköisyys, että tekniikkasi muuttuu huonoksi ja rasitat kehoasi väärällä tavalla, on suuri, ja se puolestaan voi aiheuttaa pitemmän päälle vammoja.
Juostessa esimerkiksi reiden takaosan tai lantion heikentynyt liikkuvuus vaikuttaa kykyyn ottaa optimaalisia juoksuaskelia. Se takia et puolestaan pysty käyttämään lihasvoimaasi ja sydämesi kapasiteettia täysin. Ehkä olet hyvässä kunnossa, koska ovat hyvä pyöräilijä, mutta juosten et pysty hyödyntämään hyvää kuntoasi maksimaalisesti, koska niveltesi liikelaajuus rajoittaa sinua.
MITEN LIIKKUVUUTTAAN VOI PARANTAA?
Internet on täynnä liikkuvuutta parantavia harjoituksia, mutta joskus voi olla vaikea tietää, toimiiko oikein. Siksi kannattaa kokeilla joitain ELIXIAn liikkuvuutta painottavia treenejä. FLX, Shape, Hot FLX ja Yoga for Athletes ovat esimerkkejä tällaisista treeneistä.
YHTEENVETO
Kankeudestaan tai liikkuvuudestaan huolimatta jokaisen aikuisen täytyy harjoittaa liikkuvuuttaan jatkuvasti. Liikkuvuudesta huolehtiminen on erityisen tärkeää, jos harrastaa jotain tiettyä urheilulajia, sillä hyvä liikkyvyys parantaa suorituskykyä ja pienentää loukkaantumisriskiä lähes kaikissa urheilulajeissa.
Täältä löydät tarjontamme, kun haluat parantaa liikkuvuuttasi ja löytää sisäisen tasapainon.
Onnea matkaan!