Olet enemmän kuin riittävän hyvä!
Mitä jos ne, jotka puhuvat sinulle aina liikunnan tärkeydestä, saisivat sinut oivaltamaan, että pienikin teko olisi enemmän kuin riittävän hyvä? Että innostuisit liikunnasta sen sijaan, että tuntisit syyllisyyttä jostain epäonnistumisesta? Lotte on löytänyt tasapainon itsensä kanssa ja haluaa kaikkien kokevan saman!
Kategoria
Treeni ja treenivinkit
- En ole tarpeeksi hyvä. Kaikki katsovat minua. En osaa tehdä mitään oikein.
Lotte antoi liian monen negatiivisen ajatuksen pyöriä mielessä, eikä hän kokenut täyttävänsä omia tai muiden oletettuja odotuksia. Kunnes eräänä päivänä hän päätti olevansa tarpeeksi hyvä ja alkoi harjoitella itseään vahvaksi sekä henkisesti että fyysisesti. Hän haluaa nyt, että jokainen voisi kokea onnistumisen tunteen omista lähtökohdistaan:
Onhan se helppo vierestä sanoa, että heitä tekosyyt nurkkaan ja painu salille. Siihen löytyy niin paljon eri syitä, miksi liikunnan priorisointi ei onnistu eikä virtaa riitä. Mutta toivon hartaasti, että jokainen voisi olla tyytyväinen pieneenkin tekoon! Se olisi enemmän kuin riittävän hyvä!
RIITTÄVÄN HYVÄ
Lotte oli aiemmin hukkua kaikkiin vaatimuksiin, joita hänen puolestaan esitettiin: on oltava hyvä kaikessa ja tasapainoteltava työn ja aktiivisen vapaa-ajan välillä. Vaatimuksia on niin paljon, että jos meidän tulisi täyttää ne kaikki, emme muuta ehtisi tekemäänkään kuin yrittää elää muiden odotusten mukaisesti. Tästä Lotte löysi muutoksen avaimen:
- Kävelin ympyrää miettien koko ajan, mitä muut ajattelevat minusta. Se vei hirveästi energiaa, koska mikään ei tuntunut riittävän. Se oli todella rasittavaa ja samaan aikaan pelkäsin kuitenkin muutosta.
Muutoksen pelko oli ratkaiseva Lottelle. Hän työskenteli opettajana, mikä vähitellen osoittautui vääräksi valinnaksi. Liian pitkään hän oli jättänyt huomioimatta kehon lähettämiä merkkejä löytää tasapaino työn ja vapaa-ajan välille.
- Oli aika surullista huomata, että olin valinnut väärän uran. Ja oli rankkaa tajuta, että vuosien koulutus oli ollut ajanhukkaa. Pitääkö minun nyt aloittaa kaikki alusta? Ja mitä minä sitten haluaisin tehdä? Oman ahdistukseni lisäksi murehdin, mitä muut ajattelevat minusta.
KÄÄNNEKOHTA
Lotelle oli rankkaa tajuta, että elämänmuutos tarkoittaa sitä, että muutos on tehtävä itse. Ja että itseen kohdistetut odotukset olivat aivan liikaa.
- Olin oppinut kuuntelemaan liian hyvin sitä, mitä luulin muiden odottavan minulta, että kuvittelin myös muutoksen tulevan jollain tapaa ulkopuoIelta. Tajusin kuitenkin, että jos jonkin on muututtava, minun on muutettava se itse. Oudolla tapaa tämän tajuaminen vahvisti minua; voisin ottaa ohjat omiin käsiini ja muuttaa itse elämääni!
Lotte kouluttautui sekä Personal Traineriksi että ryhmäliikuntaohjaajaksi. Työssään hän pystyy hyödyntämään aiempaa opettajankoulutustaan, eli kyseessä ei ollutkaan umpikuja, vaan kiertotie. Nykyään Lotte arvostaa kokemaansa kriisiä:
- Taaksepäin katsottuna olen oppinut tästä kokemuksesta todella paljon. Hyödynnän tätä myös PT-asiakkaitteni kanssa työskennellessä. Kerron, että on ok tehdä virheitä ja on ok, jos on aiemmin tullut epäonnistumisia. Nyt ollaan tässä, ja voit tehdä mitä haluat!
- OLEN VASTUUSSA OMASTA ONNELLISUUDESTANI
Lotten oli otettava ensimmäinen vaikea askel; astua ulos ovesta ja lähteä kohti salia. Vielä vaikeampaa oli ylittää tunne, jota hän kutsuu ”häpeän kynnykseksi”. Pää oli täynnä ajatuksia siitä, mitä muut ajattelisivat hänestä, miten muut arvostelisivat jokaista hänen tekoaan, ja ettei hän pärjäisi alkuunkaan. Häpeä, joka esti elämänmuutosta, vei myös rohkeuden lähteä salille.
- Olin aivan kiinni ajatuksessa, että en osaa mitään. Pelkäsin niin paljon epäonnistumista, etten uskaltanut edes yrittää.
Käännekohtana oli, kun Lotte pääsi häpeän ja epäonnistumisen tunteestaan. Hän antoi itselleen mahdollisuuden yrittää ja epäonnistua ja oppia olemaan kuuntelematta sitä sisäistä ääntä, joka kertoi, mitä muut ehkä ajattelevat hänestä. Lotte päätti löytää liikunnan ilon ja oman onnistumisen tunteen. Se merkitsi monen uuden oven avaamista:
- Yhtäkkiä liikkuminen oli lepoa; pystyin pakenemaan kaikkia negatiivisia ajatuksia, stressiä ja levottomuutta – ja keskityin pelkästään siihen mitä kehoni saa aikaan. Oli mahtavaa tuntea, että voin saavuttaa, mitä ikinä haluan!
Jos annat muiden aina määrittää oman onnellisuutesi, asetat heidät myös vastuuseen omista tunteistasi. Lottelle on ollut tärkeää ottaa vastuu omasta onnellisuudestaan, oppia huomaamaan, mikä tekee hänet onnelliseksi ja tehdä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Se on Lotten mielestä elämän tarkoitus:
- Tämän takia tulen töihin joka päivä. Haluan näyttää muille, että ottamalla vastuun omasta onnellisuudestasi koet aitoa onnellisuutta. Kun alat sanoa itsellesi innostavia asioita joka päivä – olet enemmän kuin riittävän hyvä ja olet terästä salilla – jotakin tapahtuu korvien välissä ja yhtäkkiä oletkin iso esikuva muille!