Mikä saa sinut liikkumaan?
Treenaajia on joka lähtöön. On silloin tällöin jumppaavia ja todellisia himoliikkujia – ja kaikkea siltä väliltä. Tässä tarinassa ELIXIA Tikkurilan Personal Trainer ja ryhmäliikunnanohjaaja Jenni Berglund jakaa omien kokemustensa pohjalta liikkujat kolmeen pääryhmään ja antaa roppakaupalla vinkkejä treenaamismotivaation lisäämiseksi.
Kategoria
Treeni ja treenivinkit
Jennin kokemuksen mukaan treenaajat voisi jakaa esimerkiksi tällaisiin ryhmiin:
Liikun, koska on pakko (voin syödä hyvällä omallatunnolla tai kertoa käyneeni salilla)
Käyn salilla/ryhmäliikunnassa säännöllisen epäsäännöllisesti, kausittain
Käyn salilla/ryhmäliikunnassa melkeinpä päivittäin ja viihdyn siellä ehkä liiankin hyvin
– Ryhmiä on varmasti paljon enemmän, mutta nämä ovat karkeita poimintoja. Olen yhä tietoisempi nykyään siitä, kuinka monelle liikunta on pakkopullaa. Monissa tapauksissa salille tai ryhmäliikuntaan turvaudutaan vasta kun on pakko.
– Jollekin syy liikkua on istumatyöstä johtuvat järkyttävät niska-hartiakivut, jollekin selluliitti pakaroissa ja joillekin vain se, että "voi" syödä vähän enemmän päivän aikana, tai se, ettei kroppa kulutakaan kaikkea mitä on tottunut syömään. Jokainen saa motivaationsa itselle tärkeästä asiasta, eikä se ole missään nimessä väärin, Jenni tuumii.
Löydä oma lajisi!
Jenni on varma siitä, että jokaiselle on löydettävissä motivaatiota lisäävä tekijä, joka on kytköksissä ihmiselle tärkeään asiaan kuten omaan terveyteen. Pinnallinen tekijä on monesti hatara motivaation lähde, ja siksi pelkkä "beachbodyyn" tähtääminen ei välttämättä vaikeimpina hetkinä riitä nostamaan meitä sohvalta. Toisin kuin esimerkiksi niska-hartiaseudun jumien vähentäminen, joka johtaa ryhdin paranemiseen, päänsärkyjen tai migreenien ja samalla myös särkylääkkeiden käytön vähenemiseen.
– Sinulla ei tarvitse vielä olla mitään vaivaa tai ongelmaa, aina parempi jos pystyt liikunnalla ennaltaehkäisemään sellaisia. Vaikka itseäni motivoi kroppa, joka on mahdollisimman monipuolisesti toimiva, totta kai ulkoisetkin seikat ovat tärkeitä, mutta ne tulevat enemmän sivutuotteena. Se on tässä parasta.
– Siksi kehotankin kaikkia löytämään sen oman lajinsa, josta tykkää. Ja keskittymään siihen, että löytää lajeista tavoitteita, jotka eivät liity painoon vaan enemmän uusien asioiden oppimiseen tai vanhojen temppujen hiomiseen. Varsinkin jos luet itsesi näihin elämäntapalaihduttajiin, jotka ovat jatkuvasti jollakin dieetillä tai pyrkivät liikkumaan vain mahdollisimman paljon, ilman punaista lankaa ja siksi heikohkoin tuloksin.
Unohda suorittaminen!
– Unohda suorittaminen! Valitse uusi liikuntamuoto, joka haastaa sinua, ehkä jopa vähän pelottaa. Kun kroppa saa uutta ärsykettä, tuloksiakin alkaa tulla. Haastan sinut myös miettimään, miten pystyt liittämään painonpudottamisen tai sen ulkoisen olemuksen tavoittelun johonkin syvempään motivaatiotekijään, kuten omaan terveyteesi.
– Mieti miksi juuri sinun tulisi liikkua ja mitä hyötyä siitä on sinulle pidemmäksikin aikaa. Emme pysty kiistämään faktoja liikunnan hyödyistä. Joten jos et vielä ole opetellut harrastamaan liikuntaa missään muodossa, lähde liikkeelle, aloita pienestä. Tärkeintä on ottaa se askel ja pysyä sillä tiellä, Jenni opastaa.
Monesti eri kuntosalit ja ketjut mainostavat, että EI sitoutumispakkoa tai että osta vain 1 kuukausi tai 3 kuukautta kerralla ynnä muuta.
– Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tajunnut tätä. Ymmärrän, jos työt vievät sinua ympäri maata, eikä samaa kuntokeskusta löydy. Tai olet aloittamassa kuntosalitreenailua, etkä vielä tiedä, onko se sinun juttusi ollenkaan.Tai asut vain väliaikaisesti jossain.
– Mutta muuten en vain ymmärrä. Liikunnan tulisi olla koko elämämme ajan läsnä. Miksi sitoutua liikkumaan vain kuukaudeksi, kun ihminen tarvitsee kahdeksan viikkoa aikaa, jotta asioista tulisi rutiini. Kun sitoudut vuodeksi treenaamaan 2–5 kertaa viikossa ja maksat siitä, se on yksi hyvin motivoiva tekijä.
– Kun itse maksan salijäsenyyttäni, mietin joka viikko, kuinka paljon se maksaa minulle viikkotasolla, jos en ehdi käydä kuin kerran viikossa. Koska liikunta on osa elämää, minun tehtäväni on järjestää sille aikaa, jotta kertamaksun hinta laskee ja treenimäärät pysyvät tasaisina. Ei se ole salin tai vuoden jäsenyyteni vika, etten ole ehtinyt käydä, vaan minun.
– Olen sitoutunut, koska haluan ottaa itse vastuun omasta terveydestäni ja harjoittelustani. Löydän kyllä aikaa, kun suunnittelen viikkoni paremmin. Jos sinulla on vierähtänyt aikaa edellisestä kerrasta salilla tai ryhmäliikuntatunnilla, niin kannustan miettimään tätä asiaa. Törmäsin aikaa koskevaan motivaatiolauseeseen, ja mielestäni se kiteyttää ajatukseni hyvin:
IT'S NOT ABOUT "HAVING" TIME - IT'S ABOUT MAKING TIME
Viimeisten kuuden vuoden aikana Jenni Berglund on ohjannut samoja ihmisiä vuosia ja tietää, että heille liikunta on elämäntapa. Heille Jennin ei tarvitse perustella, miksi liikunta on tärkeää tai kuinka hyviä fiiliksiä liikunnalla on mahdollisuus saada.
– He tietävät sen ja ovat löytäneet sen jutun. He eivät ajattele, kuinka paljon vuoden sopimusta on jäljellä, vaan toteavat olleensa jäseniä jo vuosia. Se on mielestäni hienoa! Onneksi meillä tulee jatkuvasti uutuuksia piristämään vanhojenkin jäsenien harjoittelua.
– On entistä enemmän valinnanvaraa löytää uusia tapoja haastaa itseään. Liikunta voi olla sinulle tärkeä voimavara, kun löydät oman juttusi. Sille löytää aina aikaa, kunhan se on sinulle vain tarpeeksi tärkeää.
– Monesti itse herätessäni aamutreeneihin 6.30 kysyn itseltäni: kuinka paljon haluan tätä? Joka kerta se on ollut heräämisen arvoista, Jenni sanoo.